Tylsää elämää, mutta kun on tää armoton kierre päällä. Nukuttaa vain hemmetisti, aina paitsi tietysti yöllä. Pyörin vain levottomana ja aamulla peilistä tuijottaa vanhat ja väsyneet kasvot. Mä olisin lähtenyt tänään lenkille, ihan oikeasti, mutta sitten syvennyin lukemaan Potteria ja pian uni kutsui tavalliseen tapaansa niiin vetovoimaisesti. Huomenna uusi yritys. Tää kroppa kaipaa nyt kipeästi urheilua.
Syönyt oon vähän liikaa ja hassusti. Maha ei tykkää. Nyt koitan olla sille armollisempi. Positiivista on, etten ole oksentanut taas hetkeen eli en myöskään ole ahtanut itseeni tolkuttomia määriä ruokaa. Suunta on siis ok, vähän hiomista vain ja ehkä mä olen pian itseni herra. Pitkästä aikaa..
Mua vaivaa hieman eräs ihminen. Kun ajattelen sitä ehkä vähän liikaa.. Aivan liikaa.. Kai oon vain niin yksinäinen koko ajan. Salaa toivon, että tää hlö ottais yhteyttä.
torstai 17. heinäkuuta 2008
perjantai 4. heinäkuuta 2008
Ei se muutu.
Heh, juuri kun pääsin kirjoittamasta kuinka hyvin on mennyt.. Mua uuvuttaa niin paljon, sillä oon taas tehnyt pahojani ja oon välillä niin kamalan näköinen, että tekisi mieli vain kääntää selkäni kaikelle, elämälle. Miten mä voin ikinä parantua, jos mä putoan aina takaisin tähän kuiluun? Mua harmittaa kun ois kesäloma, mut mä vain väsyn ja olen onneton.
Please please let me get what I want, this time..
Please please let me get what I want, this time..
tiistai 1. heinäkuuta 2008
Loma on.
Eilen oli eka lomapäivä. Aloitin sen nukkumalla hiton pitkään, syömällä, siivoamalla ja menemällä jumppaan. Illalla katselin leffan ja käperryin nukkumaan. Tänään heräsin aikaisemmin, sillä on tehtävä päättötyötä. Kyllä, lomallakin. Kämpässäni on kovin kuuma, täytyisi ehkä hankkia tuuletin.
Aivan ihanaa ja hassuakin nyt kun ei tarvi enää ajatella töitä. Mulla on nyt tätä omaa aikaa, jonka kyllä mieluiten jakaisin jonkun kanssa. Hmmm. Tai sitten tyydyn vain haaveiluun, kuten tähänkin asti. Ja täytän päivät urheilemalla ja leffoilla. Oon aika yllättynyt miten hyvin oon syönyt viime aikoina. Toki välillä mennyt pullaa ja muuta höttöä, mutta en ole ahminut enkä oksentanut kohta kolmeen viikkoon! :) Painokin on aika jees, tästä ei oikein alaspäin viitsi yrittää, etten ala oireilla. Mutta toisaalta, en kyllä halua sen tästä nousevankaan. Että mieluummin sitten alas. Ihan vähän vaikka?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)