Jotain kivaa, enimmäkseen ei.

Mä sitten menin ja valmistuin! Ihan hassua, yhtäkkiä oon vapaa tekemään mitä haluan, ilman mitään koulua pitämässä mua vankinaan. Nyt oon kuitenkin töissä ja kivahan se on tiliä saada. :) Ajattelin kyllä ruveta nyt viimeinkin säästämään, jos vaikka joskus lähtisin reissaamaan pitemmäksi aikaa jonnekin päin maailmaa. Oon toki miettinyt myös ihan ulkomaille muuttamista ja työskentelyä siellä. Saa nyt nähdä. Toisaalta en haluais pois tutusta ja turvallisesta enkä jaksais hoitaa niitä asioita mitä muuttoon liittyisi. Mut toisaalta tahtoisin kipeesti etäisyyttä kaikkeen täällä. Vai oisko se sitten vaan ongelmien pakenemista.. Oon kyllä toisinaan niin väsynyt tähän samaan jamaan missä koko ajan oon. Ja aina niin yksin. Ei mulla periaatteessa ole mitään yksinoloa vastaan, mutta vähän liian kauan oon ollut yksin. En mä tiedä kauanko enää jaksan olla ilman että joku välittää oikeasti ja on kiinnostunut. Pelkään että musta tulee koko ajan vaan kyynisempi enkä sitten ainakaan saa osakseni mitään hyvää. Voivoi, oispa tää elämä edes hitusen helpompaa.

Kun en osaa päättää että lähteäkö vai jäädä. Ai niin, ja oon lihonut pirusti. Sille täytys kyllä jotain tehdä, sit kun pääsen tästä ikiflunssasta eroon.

Ihme juttu!

Jokseenkin elossa ollaan ja aivan ihmeellinen asia tapahtunut tässä syksyn myötä: oon selättänyt bulimian! Mulla ei oo enää tarvetta ahmia ja oksentaa ja olo on ihanan tasainen. Uskallan syödä herkkuja ja pysyn nykyisin kohtuuden rajoissa. En voisi kuvitellakaan ahmivani sellaisia määriä kuin joskus.. En mä tiedä mistä tää muutos johtuu. Kai mulla on ollut niin paljon kaikkea muuta ajateltavaa eli koulu pitänyt kiireisenä. Oon syönyt välillä aika huolettomasti, mutta paino on silti pysynyt kurissa! Lisäksi oon pyrkinyt liikkumaan enemmän, joten minulla on myös oikeus syödä kunnolla. Työharjoittelussa en pärjäisi aliravittuna, oon meinaan jo pyörtynyt kahdesti ja voin kuvitella millaista olisi jos laihduttelisin ja kävisin töissä samalla. Sit oon ilokseni tajunnut, että mä pidän tästä uudesta olemuksestani. Olen nyt urheilullisemman ja vahvemman näköinen. Toivon vaan sydämestäni että tämä loistava kehitys jatkuu ja voin joskus kokea olevani täysin parantunut.

Syöminen siis kunnossa, mut muuten elämä vähän rempallaan. Koulun suhteen ahdistaa tosi moni asia ja en uskalla vielä innostua valmistumisesta. Uskon vasta kun saan todistuksen käteeni. Töitä oon hakenut, mut en jaksa niistä stressata liioin vielä. Eiköhän niitä aina jostain saa. Tuntuu aika uskomattomalta jos ja kun valmistun jouluksi.. En ole enää opiskelija, saan unohtaa koulun, "saan" mennä töihin, saan rahaa, isomman asunnon, koiran ym. Kun vain jaksaisin tsempata nämä viimeiset viikot!

Oon nukkunut viime aikoina aika huonosti. Oon heräillyt miltei aina yöllä ja aamuisin ollut tosi väsynyt. Tylsää, sillä pitkän aikaa nukuin tosi hyvin. Päiväunilla saattaa olla osuutta asiaan, niitä kai kannattaisi välttää. Mut joskus oon vain niin tosi väsynyt, että on pakko mennä lepäämään ja kohta olenkin tahtomattani unten mailla. Sitten kun joskus heräilen, olo on ihan sekava eikä jaksaisi millään nousta ylös tekemään jotain järkevää. Eikä illal tietenkään nukuta tarpeeksi.

Huoh, tää viikko on jotain niin kamalaa. Toivon että olisi jo perjantai ja K tulisi. Ja ihanaa, lauantaina juhlitaan mun ja S:n 49-vuotissynttäreitä! ;)

Takapakkia.

Oon ollut aika maassa nyt viime päivät. Mikään ei huvita, itkettää vaan ja elämä tuntuu niin toivottomalta. Synkimpinä hetkinä oon miettinyt itseni tappamista, mutta pakko pysyä täällä. Kai mä kuitenkin joskus oon vielä ok? Päivät on nykyään niin samanlaisia.. Käyn koulussa ahdistumassa, nukun, oon koneella, joskus urheilen, katon tv:tä, nukahdan. Oon muutaman kerran bulimoinut, mikä on johtanut aivan törkeään itseinhoon. En halua sitä enää! Kuinkahan monta kertaa oon päättänyt lopettaa oksentamisen.. Alan tajuta, ettei sitä niin vain lopeteta. Teen sitä nykyään suht harvoin, mutta mahdollisuus sortua on aina olemassa. Liikaa riskitekijöitä ja se on menoa.. Silloin ei paljoa jarrutella, se vain täytyy tehdä. (MIKSI IHMEESSÄ?)

Aloitin lääkityksen taas, sen verran kurjasti menee. Toivottavasti se toisi helpotusta tähän kuristavaan syksyyn. Yritän myös jaksaa liikkua paljon, se vähentää tyhmiä mielihaluja ja pahaa oloa. Okei, ois kiva myös vähäsen laihtua. Ihan tosi vähän.

Tosi tympeetä.

Tää elämä ei nyt kamalasti maistu miltään. Oon niin yksin, bulimia tuli takaisin (lähti kyllä, mutta pelottaa että uusinta tulossa..), koulu ei kiinnosta yhtään, en oo ollenkaan varma onko tää oikea ala edes, ihmissuhteet ahdistaa, väsyttää liikaa ja aina, rahat on totaalisen loppu ynnä muuta hauskaa. EI TÄÄ NYT VAIN SUJU. :(

Aivan tajuton ikävä Sitä. Koko ajan toivon että se laittais viestiä, itse en kykene. Mä niin haluaisin nyt olla sen lähellä, enkä näin puuduttavan yksin miettimässä kaikkea vahingollista ja masentavaa. Oon varmasti lihonutkin. Pakko syödä huonosti(=liikaa hiilareita), kun ei ole yksinkertaisesti rahaa parempaan. Mulla on mielessäni jo listaa, mitä kaikkea ostan/teen sitten kun mulla vielä joskus on ylimäärästäkin rahaa. Ehkä voisin oppia jatkossa olemaan säästäväisempi. Pakkohan mun on. En halua tällaiseen tilanteeseen ihan heti.

Huomenna taas uusi viikko ja täytyisi jaksaa vaikka sattuu.

Pienemmäksi?

Mulla menee ihan hyvin ulkoisesti, mutta välillä tuntuu että olen sekoamassa. Liittyen erääseen henkilöön, josta välitän enemmän kuin pitäisi. Nyt mun täytyy oikeasti pysyä lujana, purkaa energiani kaikkeen muuhun, suojella itseäni. Tiedän varsin hyvin, ettei tää mies halua musta mitään muuta kuin seksiä. Oletan ilman muuta näin, ei kukaan ihastu muhun tosissaan. Mä sen sijaan ihastun niin tosi helposti, sitten petyn, murenen..

Huoh, se miehistä tällä kertaa. Oon aika ylpeä, kun oon ehkä laihtunut vähäsen tässä viime aikoina. Oon vähennellyt hiilareiden syömistä, vaikka ajattelin joskus etten siihen muka pystyisi. Tänään kyllä aikamoinen morkkis ollut, koska söin koulussa sämpylää.. Miten turhaa. :/ Noh, onneksi huomenna on uusi päivä, parempia valintoja.. Mä en tosiaan varma ole tosta laihtumisesta, en meinaan uskalla millään käydä puntarilla. Kuitenkin oon luullut ihan väärin eikä paino ole hievahtanutkaan. Mua vähän mietityttää tää jälleen palannut laihtumisvimma. Ei mun kuitenkaan saisi laihtua kuin pari kiloa korkeintaan, en halua näyttää (kai?) samalta kuin joskus ennen.. Ehkä en puhu lainkaan laihduttamisesta, ihan vaan ruokavalion korjaamisesta. Siinä riittääkin hommaa. :) Mä yritän edes!

Nukun ja syön ja nukun ja syön.

Tylsää elämää, mutta kun on tää armoton kierre päällä. Nukuttaa vain hemmetisti, aina paitsi tietysti yöllä. Pyörin vain levottomana ja aamulla peilistä tuijottaa vanhat ja väsyneet kasvot. Mä olisin lähtenyt tänään lenkille, ihan oikeasti, mutta sitten syvennyin lukemaan Potteria ja pian uni kutsui tavalliseen tapaansa niiin vetovoimaisesti. Huomenna uusi yritys. Tää kroppa kaipaa nyt kipeästi urheilua.

Syönyt oon vähän liikaa ja hassusti. Maha ei tykkää. Nyt koitan olla sille armollisempi. Positiivista on, etten ole oksentanut taas hetkeen eli en myöskään ole ahtanut itseeni tolkuttomia määriä ruokaa. Suunta on siis ok, vähän hiomista vain ja ehkä mä olen pian itseni herra. Pitkästä aikaa..

Mua vaivaa hieman eräs ihminen. Kun ajattelen sitä ehkä vähän liikaa.. Aivan liikaa.. Kai oon vain niin yksinäinen koko ajan. Salaa toivon, että tää hlö ottais yhteyttä.

Ei se muutu.

Heh, juuri kun pääsin kirjoittamasta kuinka hyvin on mennyt.. Mua uuvuttaa niin paljon, sillä oon taas tehnyt pahojani ja oon välillä niin kamalan näköinen, että tekisi mieli vain kääntää selkäni kaikelle, elämälle. Miten mä voin ikinä parantua, jos mä putoan aina takaisin tähän kuiluun? Mua harmittaa kun ois kesäloma, mut mä vain väsyn ja olen onneton.

Please please let me get what I want, this time..