Oon ollut aika maassa nyt viime päivät. Mikään ei huvita, itkettää vaan ja elämä tuntuu niin toivottomalta. Synkimpinä hetkinä oon miettinyt itseni tappamista, mutta pakko pysyä täällä. Kai mä kuitenkin joskus oon vielä ok? Päivät on nykyään niin samanlaisia.. Käyn koulussa ahdistumassa, nukun, oon koneella, joskus urheilen, katon tv:tä, nukahdan. Oon muutaman kerran bulimoinut, mikä on johtanut aivan törkeään itseinhoon. En halua sitä enää! Kuinkahan monta kertaa oon päättänyt lopettaa oksentamisen.. Alan tajuta, ettei sitä niin vain lopeteta. Teen sitä nykyään suht harvoin, mutta mahdollisuus sortua on aina olemassa. Liikaa riskitekijöitä ja se on menoa.. Silloin ei paljoa jarrutella, se vain täytyy tehdä. (MIKSI IHMEESSÄ?)
Aloitin lääkityksen taas, sen verran kurjasti menee. Toivottavasti se toisi helpotusta tähän kuristavaan syksyyn. Yritän myös jaksaa liikkua paljon, se vähentää tyhmiä mielihaluja ja pahaa oloa. Okei, ois kiva myös vähäsen laihtua. Ihan tosi vähän.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti