Ei mennytkään eilinen ihan nappiin. Söin, söin, söin. Niitä määriä en siedä ajatellakaan. Miten tää aloittaminen (tai lopettaminen) on aina näin pirun vaikeaa? Kuka tulis ja nostais mut kuiville..
Nyt mulla on edessä uusi päivä ja uudet, häilyvät mahdollisuudet. Jälleen tilaisuus harhauttaa sairautta, saada etäisyyttä siihen, kulkea kohti terveyttä. Nyt sen teen, nyt onnistun. Olen vahva, pääsen irti, uskallan päästää irti. En tarvitse sitä enää.
Tänään mä haluan mennä tyytyväisenä nukkumaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti