5 kg.

Oon nyt ajatellut, että mun olisi hyvä lihoa sellaiset viisi kiloa. En mä uskalla olla tässä painossa, en mä jaksa olla näin alipainoinen. Haluan olla hoikka, mutta haluan myös syödä kunnolla, että jaksan liikkua ja opiskella ja ennen kaikkea elää! Oon kyllästynyt olemaan väsynyt ja paleleva.

Ja pelkään bulimiaa niin hemmetisti. En vittu halua enää ahmia enkä oksentaa ikinä!

Terkan kanssa juteltiin vähän ateriarytmistä ja erilaisista ruokavaihtoehdoista. Seuraaviin juttuihin voisin jatkossa panostaa:

1. Koulussa syön kunnollisen lounaan, ettei tarvitse heti kohta nähdä taas nälkää.

2. Jos on pitkä päivä, otan mukaan pieniä välipaloja, esim. hedelmiä ja myslipatukoita.

3. Yritän syödä taas juustoa leivän päällä.

4. Juon piimää päivittäin (!).

5. Käytän kasviöljyä ruuanlaitossa ja salaatin kanssa kastiketta.

6. Syön päivittäin vähän pähkinöitä.

7. Yritän syödä välillä herkkuja, jos tekee mieli. Etten lopulta ahmisi hillittömiä määriä..

8. Tottelen nälkää!


Sitten vielä omat varokeinot käyttöön:

1. En syö vaaleaa leipää/pastaa/riisiä.

2. Juon kouluruokailussa vettä.

3. En osta muroja/mysliä. (Ahmimisriski!)

4. Pidän huolen, että kotoa löytyy hedelmiä ja vihanneksia AINA.

5. Juon paljon teetä.

6. Juon paljon vettä.

7. Jos mahdollista, menen lepäämään syömisen jälkeen. Varsinkin jos tuntuu, että syöminen saattaisi luisua ahminnaksi.

8. Illalla pitää syödä kevyesti, ei nukkumiseen vaadita paljoa energiaa.

9. Liikun, liikun, liikun!


Huoh. Saa nähdä miten käy. Olisi niin hienoa saada syömiset viimeinkin tasapainoon ja voisin keskittyä aivan toisiin juttuihin! Alkaa toden teolla kyllästyttää jatkuva ruuan ajattelu ja aterioiden suunnittelu. Pelottaa vain.. Jos mun elämä ei olekaan tämän parantumisyrityksen arvoinen? Jos huomaan, ettei mulla oikeastaan ole mitään syytä olla hyvä itselleni? On vain tyhjyys ja toivottomuus, kunnes vallan saa jälleen ajatus: yhtä hyvin voin ahmia tai paastota.

Ei, haluan uskoa parempiin aikoihin. Nyt tai ei koskaan.

Aion uskaltaa.